Kulttuurisokki ja kirkonmenoja

Eilisilta oli kerrassaan tympeä. Kävimme Luken kanssa iltapäivällä ostamassa minulle täkäläisen prepaid-liittymän ja siihen vitosella nettiaikaa. Onnellisena surffailin netissä kännykälläni pohjakerroksen loungessa, kun vanha iPhoneni päätti heittäytyä hankalaksi. Puhelin meni tilttiin eikä armoton virtapainikkeen painelukaan saanut sitä virkoamaan. Hetkeä myöhemmin respan tyttö tuli sanomaan, että minun pitäisi maksaa vuokra siltä viikolta. Sanoin, että okei, paljonko. Kuulemma 2000 KES per päivä!! Ynnäilin mielessäni nopeasti, että jos maksan asumisesta 2000 KES per päivä, niin kuukaudessa tulen maksaneeksi yhteensä n. 530 euroa! Lähes yhtä paljon kuin maksan asumisesta Suomessa, jossa minulla sentään on käytössäni sauna, suihku josta tulee lämmintä vettä, pesutupa, jääkaappi ja pakastin (ylipäätään keittiö varusteineen) sekä nopea netti. Kyllä tämä lukaali on hieman alkeellista tasoa siihen verrattuna. Järkytyin tuosta asumisen hinnasta aika lailla, sillä Suomessa minulle oli kerrottu, että asuminen täällä guest housessa maksaisi noin kymmenen euroa päivä. Pyysin, että saisin maksaa vuokran tänään. Se kuulemma sopi. Loppuillan istua mökötin överihintaisessa huoneessani ja tunsin oloni todella yksinäiseksi, sillä wifi ei toimi huoneessani ja känny ei suostunut virkoamaan lataamisesta huolimatta. Kyllä kävi kuulkaa mielessä, että pakkaan laukkuni ja hyppään saman tien Suomen-koneeseen.

Huomaan, että minun on todella vaikea tottua siihen, että minulla ei ole aina käytettävissäni nettiä tai silloin kun on, netti on järkyttävän hidas (siis tämä majapaikan wifi). Pääkampuksellakin on kuulemma wifi, pitänee käydä testaamassa sitäkin jonakin päivänä. Suomalainen opettajani myös arveli, että Golf Hotelin wifi voi pelittää paremmin. Taidan käydä sielläkin testaamassa. Heikommat mahdollisuudet käyttää nettiä eivät muutoin niin haittaisi, ellei minulla olisi koulujuttuja tekemättä. Hitaan netin vuoksi  en oikein onnistu edes lataamaan tarvittavia tiedostoja koneelleni. Myös täysin alkutekijöissään oleva oppari taitaa pysyä täysin jäissä nämä kolme kuukautta. Näin jälkiviisaana risoo kyllä hitosti, etten jaksanut laittaa tikkua ristiin opparin osalta kesällä, kun siihen olisi ollut aikaa kesätöistä huolimatta. Mutta minkäs teet, kaatunutta maitoa on turha itkeä.

Ugalia ja kaalicurrya.

Muutenkin kulttuurisokki on iskenyt aika rytinällä. Kaikki on täällä niin erilaista ja juuri nyt se ei tunnu kovin mukavalta. En ole toistaiseksi onnistunut syömään yhtään todella herkullista ateriaa täällä. Maistoin paikallista erikoisuutta ugalia, jota voisi kuvailla maissijauhoista tehdyksi mössöksi, jota tarjoillaan usein riisin asemasta. Se ei maistunut oikein miltään. Majatalossa tarjottu kasviscurry on ollut ihan jees, mutta pari syömääni kana-annosta eivät ole oikein hivelleet makuhermoja. Aamiaiseksi olen syönyt joka aamu munakkaan, brittiläisiä makkaroita muistuttavan paistetun makkaran sekä paahtoleipää. Aamiainen kuuluu siis tuohon älyttömän kalliiseen vuokraan mutta senkään osalta ei ole kovin paljon vaihtoehtoja.

Välillä tekisi oikein mieli raikasta salaattia mutta en ole uskaltanut tilata sitä missään, sillä tuoreet pilkotut kasvikset voivat aiheuttaa herkästi mahataudin. Ja kokonaisten tomaattien, kurkun jne. ostaminen kaupasta ja salaatin tekeminen omassa huoneessa kuulostaa turhan monimutkaiselta operaatiolta. Hedelmiä olen ostanut lähimarketista ja huuhdellut ne ennen syömistä. Mielikuvitus ei oikein riitä keksimään monipuolisia välipaloja, kun käytössä ei ole jääkaappia. Jogurttia olen ostanut pari kertaa mutta senkin joudun syömään heti huoneeseen päästyäni, ettei se mene pilalle täällä kuumuudessa. Leipääkään ei viitsi kovin paljon mussuttaa, vatsani kun ei oikein tykkää isoista määristä gluteenia. Summa summarum, sapuskapuolikin on siis aiheuttanut päänvaivaa.

Pyysin majapaikan kokkia yhtenä iltana tekemään minulle "mitä vain" ja sain annoksen paistettua kanaa ja paistettuja perunoita. Kaipa näytin hänen mielestään paistetun kanan ystävältä.

Jotta tämä postaus ei menisi kokonaan kulttuurisokin kiroamiseen ja ”Yhyy, Suomessa kaikki on paremmin" -haikailuun, kerronpa millaista on kenialaisten kirkonmenoissa. Luke kysyi minulta eilen, haluanko lähteä hänen kanssaan kirkkoon sunnuntaiaamuna ja minä lupauduin, olinhan päättänyt mielessäni tarttua kaikkiin tarjouksiin tutustua kenialaisten elämäntapaan tarkemmin. Jumalanpalvelus alkaisi kuulemma kahdeksan aikoihin aamulla, ja Luke hakisi minut majapaikasta. Herääminen niin aikaisin sunnuntaiaamuna ei varsinaisesti houkutellut mutta luvattu mikä luvattu.

Kahdeksan aikoihin Luke tuli tosiaan hakemaan minut ja kävelimme lyhyen kävelymatkan yliopiston pääkampukselle, jonka suuressa salissa jumalanpalvelus pidettiin. Paikalla oli porukkaa kuin pipoa; Luken arvion mukaan ainakin pari tuhatta henkeä. Ensi alkuun seisottiin ja hoilattiin gospel-henkisiä ylistyslauluja jumalalle puolseni tuntia. Lavalla oli oikein pieni kuoro ja joku näytti takovan myös rumpuja. Sitten saatiin vihdoin istua alas kuuntelemaan, kun useampi tyyppi kävi lavalla juttelemassa jumalasta ja eräskin setä intoutui paasaamaan ainakin 45 minuuttia.

Ja kutsuttiinpa minutkin sinne eteen, heh. Luke oli varoittanut minua etukäteen siitä ja niin minä kasvot punaisina kipitin salin perältä eteen, kun lavalla ollut puhuja pyysi paikalla olevaa vaihto-oppilasta Suomesta (that’s me) esittäytymään kaikille. Kiusaantuneesti hymyillen tartuin ojennettuun mikkiin ja änkytin olevani Päivi Suomesta. Kerroin olevani sairaanhoitajaopiskelija ja viipyväni täällä kolme kuukautta. Bongasin yleisöstä iloisia ilmeitä ja sain muistaakseni kohteliaat aplodit, mutta oli kyllä aika kuumottavaa käydä puhumassa mikkiin noin parin tuhannen ihmisen edessä. Onneksi eivät kuitenkaan pyytäneet veisaamaan jotain suomenkielistä virttä, en olisi kyllä muistanut yhdenkään virren sanoja kokonaan.

Jumalanpalveluksesta.

Kenialaiset ovat varsin uskonnollista kansaa, ja jos ymmärsin oikein, tuo tämänaamuinen oli protestanttinen jumalanpalvelus. Keskustelimme Luken kanssa myös suomalaisten uskonnollisuudesta ja kirkossa käymisestä ja Luke mm. hämmästeli sitä, ettei meidän koulussamme (jossa hän itse oli vaihto-opiskelijana keväällä) ole opiskelijoiden uskonnollisia järjestöjä tai kiltoja. Ne ovat täkäläisessä yliopistossa hyvin yleisiä. Sanoin, että vaikka enemmistö suomalaisista kuuluu kirkkoon, harva käy kirkossa säännöllisesti. Luke oli käynyt myös luterilaisessa jumalanpalveluksessa Suomessa  ja ihmetellyt jumalanpalveluksen lyhyyttä. Tämänaamuinen jumalanpalvelus kun kesti kolme tuntia. Ja Luken mukaan ne voivat joskus kestää jopa seitsemän tuntia! Huh huh. Aika erilainen on siis meininki täällä kotimaahan verrattuna. Itse en ole uskonnollinen vaikka toistaiseksi kirkkoon kuulunkin enkä koe, että tarvitsen kirkkoa tai pappia välikädeksi suhteessani jumalaan, universumiin, korkeampiin voimiin tai miksi niitä haluakaan kutsua. Mutta jokainen tyylillään. Live and let live. En tiedä, lähdenkö toistamiseen täkäläiseen jumalanpalvelukseen, mutta tulipahan sekin koettua.

Kampuksen suuri halli, jossa jumalanpalvelu pidettiin.

Ja ilokseni myös kännykkä alkoi aamulla antaa elonmerkkejä. Laitoin kännykän uudelleen lataukseen jumalanpalveluksen ajaksi ja palattuamme se toimi ongelmitta. Akkuparka taitaa kuitenkin vedellä viimeisiään, onhan tuo minun luurini jo monta vuotta vanha. Toivottavasti känny pysyisi toimintakunnossa tämän reissun ajan. Tänne Keniaan tuloon saakka se nimittäin toimi lähes moitteettomasti noinkin vanhaksi puhelimeksi. Taitaa silläkin olla ikävä Suomeen.

Iltapäivällä uskaltauduin yksin hortoilemaan keskustaan ja kävin syömässä kuivan kana-aterian toisen ostarin ravintolassa. Ensi kerralla otan kyllä pizzaa, heh. Loppuilta onkin mennyt enimmäkseen omassa huoneessa. Sähkötkin katkesivat vaihteeksi joksikin aikaa eikä majapaikan generaattori taaskaan pelittänyt. 

Yliopiston kampusta.

Yliopiston pääkirjasto. Jospa tuolla olisi nopeampi wifi?

Toivottavasti huomenna pääsisin vihdoin ja viimein tutustumaan sairaalaan ja joku opettajista tulisi juttelemaan tänne tuosta älyttömän korkeasta vuokrasta. En nimittäin vieläkään maksanut sitä vaan pyysin lisäaikaa huomiselle. Viime keväänä täällä olleet tytöt nimittäin maksoivat asumisesta vain 1100 KES/päivä/hlö ja minulta tosiaan ovat vailla 2000 KES/päivä. Jos hintaa ei lasketa, toivon mukaan tästä kylästä löytyy jokin edullisempi mutta silti turvallinen majapaikka. Muuten ei kai auta kuin itkeä ja maksaa kiskurihintaa.

Ehkäpä ensi kerralla pahin kulttuurisokki on jo hellittänyt kuristusotettaan ja sopeutuminen täkäläiseen elämänmenoon alkanut. En silti kadu tänne tuloa vaikka moni asia tuntuukin hankalalta juuri nyt suomalaiseen lintukotoon verrattuna. Kyllä tästä tulee varmasti silti unohtumaton kokemus.

Ei muuta kuin leuka pystyssä eteenpäin!