Viimeiset päivät Keniassa

Täällä sitä ollaan taas koto-Suomessa. Palasin Suomeen joulukuun 21. päivä eli kotimaan lumisia (ja kylmiä!) maisemia olen ehtinyt katsella jo yli kaksi viikkoa. Blogiakaan en ole joutanut päivittämään, mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella tänne vielä yhden postauksen. Piti vain odotella inspiraatiota, ennen kuin sainvihdoin ja viimein tartuttua näppikseen.

Suomessa on oikein kunnon talvi.

Palaan ajassa taaksepäin viimeiseen pariin viikkoon Keniassa. Harjoittelunihan sain suoritettua loppuun jo joulukuun alkupäivinä, joten minulla oli hyvin aikaa lomailla ja hengailla Edwardin kanssa. Aika kului kyllä kuin siivillä, vaikka en mitään ihmeempiä tehnytkään. Tarkoitus oli kyllä kirjoitella harjoitteluihini liittyvät tehtävät valmiiksi Keniassa, mutta kattia kanssa. Opettajien antamat ohjeistukset olivat niin epämääräisiä lisäohjepyynnöistä huolimatta, että päätin suosiolla tehdä tehtävät vasta Suomeen palattuani (ja arvatkaa vaan, olenko vieläkään tehnyt niitä). Keskityin siis vain nauttimaan viimeisistä viikoista Keniassa ja Edwardin seurasta. Toki murullani oli ja on edelleen aika kiire omien opintojensa kanssa, mutta kyllä me ehdimme päivittäin nähdä Kakamegassa ollessani. Ja hyvä niin, sillä hiekka valui tiimalasissa aivan uskomattoman nopeasti.

Vietin siis loppuajan vaihdostani Kakamegassa ja viimeiset viisi päivää Kisumussa. Kisumuun menin yhdessä Edwardin kanssa ja Edward esitteli kaupunkia minulle, olihan hän asunut siellä melkein kymmenen vuotta ennen muuttoaan Kakamegaan. Alun perinhän olin ajatellut mennä lomailemaan ainakin viikoksi Mombasaan ennen Suomeen paluuta, mutta Edwardin tavattuani ajattelin, että olisi silkkaa hulluutta lähteä yksinään lomailemaan toiselle puolelle maata, kun kuitenkin olimme vielä samassa maassa. Edwardilla kun ei ollut mahdollisuutta tulla kanssani Mombasaan. Ajattelin, että enköhän tule toistekin Keniaan, joten Mombasassa käynti jääköön toiseen kertaan.

Ennen Kisumuun lähtöä kävimme mm. vielä päivällisellä Harrietin ja Richardin luona ja hyvästelin joitakin paikallisia ystäviäni. Lukenkin ehdin tavata ennen lähtöäni, mutta Magdan kanssa aikataulut eivät ikävä kyllä osuneet yksiin, joten häntä en ehtinyt enää nähdä. Olen todella kiitollinen Lukelle ja Magdalle heidän avustaan, ilman heitä kotiutuminen Kakamegaan olisi ollut huomattavasti tuskallisempi prosessi. Toivon mukaan minustakin on apua niille kolmelle sikäläisen yliopiston opiskelijalle, jotka tulevat vaihtoon Ouluun parin kuukauden kuluttua. Heillä on ainakin yksi tuttu pärstä täällä.

Tuntui haikealta lähteä Kakamegasta ja Kamadepista, vaikka välillä molemmat olivat alkaneet kypsyttää ja tekikin jo mieli nähdä uusia maisemia. Odotin innolla minun ja Edwardin yhteistä Kisumun-lomaa, koska tiesin, että Edwardkin laittaisi ahkeran opiskelunsa tauolle Kisumussa olon ajaksi. Samalla olin kuitenkin surullinen, koska tiesin, että paluulentoni Suomeen lähtisi ihan muutaman päivän kuluttua ja minun olisi hyvästeltävä Edward.

Minä ja Edward Edwardin vanhan kotitalon pihalla.

En ollut käynyt kertaakaan Kisumussa omin päin, vaikka kaupunki sijaitsee vain noin 50 kilometrin päässä Kakamegasta ja sinne olisi päässyt edullisesti ja melko helposti matatulla eli paikallisella ”minibussilla”. Olin käynyt vain Kisumun lentokentällä, jonne lentoni oli alun perin saapunut syyskuussa sekä toistamiseen lokakuussa, kun lensin Kisumusta Nairobiin safarireissulleni sekä Nairobista takaisin Kisumuun. Kenian kolmanneksi suurimmasta kaupungista oli siis tullut tutuksi lähinnä lentokenttä.

Päästyämme perille asetuimme Edwardin kanssa paikalliseen hotelliin. Olin halunnut majoittua ehdottomasti parempitasoiseen hotelliin kuin Kamadep ja valitsemamme Jumuia olikin ihan jees (lukuun ottamatta hissin puutetta ja sitä, että rappusten kiipeäminen kolmanteen kerrokseen tuntui aina yhtä uuvuttavalta) ja sijaitsi ihan hyvällä paikalla. Edward on tosiaan asunut pitkään Kisumussa ja on myös kotoisin n. 30 kilometrin päässä Kisumusta sijaitsevasta kylästä, joten hän tuntee kaupungin ja koko lähiseudun hyvin.

Jo heti ensimmäisenä päivänä huomasin, että Kisumussa tosiaan on selvästi kuumempi ilmasto kuin Kakamegassa, mistä kaikki olivatkin minua varoitelleet. Lämpötila molemmissa kaupungeissa oli suunnilleen sama, mutta ilmeisesti Kakamegan lähellä sijaitseva (sade)metsä saa lämpötilan tuntumaan siedettävämmältä. Kisumussa hikeä rupesi puskemaan heti kun astui ulos helteeseen. Ensimmäisenä päivänä kävimme moikkaamassa Edwardin serkkua Judya, joka on myös hoitaja ja työskentelee ihan hotellin lähellä olevalla terveysasemalla. Judyn työvuoro päättyikin pian, ja lähdimme kävelemään Judyn kanssa keskustaan, ja melko pian Edwardkin pääsi todistamaan, kun hänen tyttöystävältään paloi käämi. Joo, ei kannata viedä introverttia ja erityisherkkää naista väentungokseen ja kaoottisen liikenteen sekaan nälkäisenä ja helteessä. Ensimmäistä kertaa tuli siis tiuskittua paremmalle osapuolelle mutta ei kovin pahasti kuitenkaan. Mutta väläytinpä vähemmän mairittelevaa puoltani Edwardille eikä mies sitä onneksi pelästynyt. Kävimme vielä ex tempore Judyn luona kylässä, mutta viivyimme hänen luonaan alle tunnin. Huomasin stressaantuvani kyläreissulla: näköjään en sopeudu kovin hyvin spontaaneihin suunnitelmien muutoksiin – ainakaan silloin, kun olen jo valmiiksi huonolla tuulella.

Loppuaika Kisumussa sujui kuitenkin ihan mukavasti. Kävimme Impala Parkissa, jossa on mm. leijonia, leopardi, gepardeja, paviaaneja, kirahvi, seeproja sekä tietysti impaloita eli pala-antilooppeja, joiden mukaan puisto on nimetty. Seeprat ja impalat (joita näimme vain yhden) saivat hämmästyksekseni liikkua puiston alueella vapaasti. Muut elukat olivat onneksi aitauksissa. Meitä puistossa opastanut Patricia kertoi, että seeproja ei kannata lähestyä, sillä ne voivat potkaista hermostuessaan. No, kovin lähelle en olisi kyllä uskaltautunutkaan. Sen sijaan pääsimme silittämään ihan elävää gepardia. Ensin en kyllä millään meinannut suostua menemään gepardien häkkiin, vaikka puiston työntekijät vakuuttivat, että gepardit ovat todella kesyjä. Ja Alice-gepardi olikin todella kiltti ja köllötteli vain tyytyväisenä kehräten, kun silitimme sitä. Olipa once in a lifetime –kokemus.

Alice-gepardi.

Kirahvi.

Seeprat saivat laukata puistossa vapaana.
Tämä kaveri keskittyi syömiseen.

Lauantaina suuntasimme Edwardin kotikylään tapaamaan Edwardin sukulaisia. Edwardin vanhemmat ovat kuolleet, mutta tapasin hänen isänäitinsä, äidin vanhemmat, isoveljen sekä muita sukulaisia. Isovanhemmat eivät puhuneet juurikaan englantia, mutta muiden sukulaisten kanssa kommunikointi onnistui paremmin. Reissulla tuli siis tutustuttua tulevan puolison sukuun sekä nähtyä, miten kenialaiset elävät maaseudulla. Minua ei kovin hevillä saisi asumaan niin vaatimattomiin oloihin, sen verran kermaperse kaupunkilaistyttö olen mutta eiköhän samoilla nurkilla käydä jatkossakin sukuloimassa.

Kisumun-lomamme aikana ehdimme pyörähtää myös Kisumun torilla, joka oli varsin ahdistava paikka erityisherkälle ihmiselle väenpaljouden vuoksi, minkä Edward tajusikin nopeasti, joten siirryimme sieltä aika sukkelasti muualle. Kävimme myös Masai Marketissa, joka on siis kadunpätkä, jonka varrella on parikymmentä kojua, jossa paikalliset myyvät maasai-ja Afrikka-aiheisia koriste-esineitä sun muuta tuliaiskamaa, josta löysinkin pienet tuliaiset kotiväelle Suomeen. Lisäksi kävimme Kisumu Museumissa ja lyhyellä veneajelulla Victoriajärvellä. Virtahepoja järvellä ei onneksi näkynyt, ne kuulemma liikkuvat yleensä hämärän aikaan ja me olimme liikkeellä keskellä päivää. Älytön kuumuus meinasi välillä ottaa voimille, mutta meillä oli hyvin aikaa myös löhöillä ilmastoidussa hotellihuoneessamme ja nauttia toistemme seurasta.

Victoriajärven rannalla.

Tiistaina kuitenkin koitti jäähyväisten aika ja olihan se rankkaa. Samalla kertaa raastavaa ja epätodellista. Eikä lähtö oikeastaan konkretisoinut minulle ennen kuin olin palannut Suomen kamaralle. Tuntui varsin omalaatuiselta olla taas Suomessa. Ihme kyllä minua ei palellut, vaikka etukäteen olin olettanut, että olisin ihan umpijäässä nollakeleilläkin ja varsin lauhaa Oulussa olikin, kun saavuin tänne. Myös kämppä oli säilynyt oikein hyvässä kunnossa, kiitos ystäväni, joka oli säännöllisesti käynyt tsekkaamassa, että kaikki on asunnossani kunnossa. Ja huomasin sujahtavani todella nopeasti takaisin vanhoihin rutiineihini. Arki täällä Suomessa on kyllä naurettavan helppoa: nautinnollisinta on ollut pestä pyykkiä pyykkikoneessa (aah, ei enää nyrkkipyykkiä!), kaupasta saa tuttua suomalaista ruokaa, käytössäni on taas jääkaappi, pakastin, liesi ja uuni, sauna ja hanasta tulee lämmintä vettä. Ja minulla on taas rajaton netti käytössäni. Kyllä tätä suomalaisen arjen helppoutta osaa arvostaa ihan eri tavalla, kun on käynyt haistelemassa ensin maailman tuulia. Ja tietysti on ollut ihanaa nähdä pitkästä aikaa rakkaita ystäviä ja perhettä. Vietinkin puolitoista viikkoa Rovaniemellä vanhempieni luona joulunvietossa. Samalla reissulla näin siskonikin perhettä.

Joulutunnelmaa.

Nyt olen taas Oulussa ja huomenna palaan koulunpenkille, mikä tuntuu vähän hassulta. Toisaalta on ihan hyvä saada jälleen arkirytmistä kiinni ja päästä jatkamaan opintoja. Mikäli kaikki menee hyvin, saan sairaanhoitajan paperit kouraan ensi syksynä. Ja opiskelukiireet toivon mukaan lievittävät hieman myös ikävää, joka toimettomana kämpillä istuessa on jäytänyt välillä pahasti sisintä. En osannut yhtään odottaa, että kaukosuhteessa oleminen olisi näin rankkaa. Soittelemme Edwardin kanssa Whatsapp-puheluja, jotka nekin pätkivät välillä pahasti, kun Edwardin koulun wifi-yhteys on niin hidas. Lisäksi ei ole mitään varmuutta siitä, milloin seuraavan kerran näemme toisemme. Minä olen kiireinen opintojeni kanssa ensi syksyyn asti, joten minulla ei ole aikaa matkustaa Keniaan, ja Edwardin saaminen Suomeen turistiviisumilla ei olekaan mikään yksinkertainen juttu, kiitos Suomen niuhojen viranomaisten.

Olen siis laittanut itseni aikamoiseen kärsivällisyyskoulutukseen. Samalla minun täytyy opetella luottamista toiseen ihmiseen ja siihen, että elämä kyllä kantaa, tuo tulevaisuus tullessaan mitä tahansa. Se ei ole ikinä ollut minulle helppoa. Mieli kun niin mielellään takertuu itse kehittämiinsä skenaarioihin siitä, mitä pitäisi tapahtua, milloin ja millä tavalla. Mutta aina kun hiljennyn kuuntelemaan sisäistä ohjaustani, tiedän, että asiat menevät niin kuin niiden kuuluukin mennä eikä mitään hätää ole. Minä en välttämättä näe kokonaiskuvaa enkä sitä, mikä on kaikkien osapuolien korkeimmaksi parhaaksi, joten en voi kuin luottaa siihen, että kaikki järjestyy tavalla tai toisella. Ja se on välillä uskomattoman vaikeaa. Mutta toivotaan, että lopussa kiitos seisoo.

Tämä blogi päättyy siis tähän postaukseen. Muutama ihminen on kehottanut minua jatkamaan bloggaamista ja lupaan harkita asiaa. Jos sen teen, perustan uuden blogin ja jätän tämän vaihtariblogin tällaiseksi. Ehkä tästä blogista on hyötyä niille, jotka joskus tulevaisuudessa ovat menossa Keniaan vaihtoon tai vain lomailemaan. Minulle vaihto Keniassa oli varsin järisyttävä kokemus. Minulla on ikävä Kenian lämpöä ja valoa, kenialaisten ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta ja jopa sikäläisten erikoisia tapoja. En kadu hetkeäkään, että uskalsin lähteä vaihtoon, vaikka välillä oli todella rankkaa ja teki mieli luovuttaa ja palata maitojunalla kotiin. Kyllä reissusta jää uskomattomat muistot, joita kelpaa muistella vanhana mummona keinutuolissa.

Ehkä sen ymmärtää vasta myöhemmin,
kuinka paljon olen muuttunut vaihdon aikana.

Kiitos teille, jotka olette lukeneet blogiani ja kommentoineet, kaikki ihanat kommentit ja tsemppaus auttoivat jaksamaan, kun koti-ikävä iski ja kulttuurisokki koetteli. Mikäli jatkan bloggaamista, linkitän uuden blogin myös tänne.

Toivotan kaikille upeaa uutta vuotta 2017! Ottakaa ilo irti elämästä!

*******

I decided to translate the text into English instead of making you use the translation widget, so here you go:

Here I am, back in Finland. I returned to Finland on December 21st so I have been enjoying the snowy (and cold!) Finnish scenery for over two weeks now. I haven't even had time to update my blog but now I finally got inspiration to do so.

It's snowy here in Finland.

But let's go back to my last weeks in Kenya. I finished my rotation in the hospital already in the beginning of December, so I had plenty of time to relax and hang out with Edward before my flight back to Finland was due. Though time seemed to just fly by. I meant to do my written assignments regarding my practical training in the hospital but since the instructions from the teachers were so vague, I decided to do them after returning to Finland (and no, I still haven't finished them). Anyway, I decided to concentrate on enjoying my last weeks in Kenya and Edward's company. Of course, my honey was rather busy with his studies (and he still is) but we still managed to see each other every day. Which was good, because our time together was running out fast.

Originally I had intended to go to Mombasa for at least a week before returning to Finland but after meeting Edward, I decided not to go. It felt crazy to go on holiday alone since Edward and I were still in the same country. I figured I would be returning to Kenya anyway, so I could go visit Mombasa on another trip, since Edward wasn't able to join me this time. So, I decided to spend my last weeks in Kakamega and the last five days in Kisumu, where my flight back home would leave.

Before leaving Kakamega Edward and I had dinner at Harriet and Rich's and I said goodbye to some of my friends in Kakamega. I also managed to see Luke. However, Magda and I didn't get a chance to say goodbye, which was a shame. I am really grateful to Luke and Magda for all their help in the early days – adjusting to life in Kakamega would have been much harder without them. Hopefully I can help out the three students from MMUST who are coming to my home town Oulu as exchange students in a couple of months. At least they will have one familiar face here in Finland.

I felt wistful leaving Kakamega but on the other hand I was excited to spend a few days together with Edward in Kisumu, because I knew my babe would put his studies on hold for a few days and we could just enjoy ourselves. Still, I was also feeling a little sad because I knew that after those five days, I would have to leave Edward and come back to Finland.

Me and Edward at his homeplace.

I hadn't gone to Kisumu on my own before even though the town is only 50 kilometres away from Kakamega and you can quite easily take a matatu there. I had only been to Kisumu airport, where my flight arrived back in September and also in October when I flew from Kisumu to Nairobi in order to go on a safari and then back to Kisumu from Nairobi. So, basically I had seen only the airport.

When we arrived, Edward and I checked into a hotel. I had wanted to book a nicer hotel than Kamadep and Jumuia was rather nice (except there was no elevator and climbing stairs to the third floor was a killer) and the location was good. Edward had lived in Kisumu for a long time before moving to Kakamega and he's originally from a village near Kisumu, so he knows the area well.

Already on the first day I realised that it is much hotter in Kisumu than in Kakamega like everyone had told me. The temperature is about the same but apparently the proximity of a (rain) forest in Kakamega makes the climate there much more tolerable. In Kisumu I started sweating the minute I stepped outside. What a lovely sight I must have been. On the first day we went to say hi to Edward's cousin Judy, who works in a small hospital near Jumuia. Judy's shift was over soon, so we started walking together to the city centre and Edward got to see a darker side of me when I lost my temper in the crowded streets and amongst the chaotic traffic. Well, you really shouldn't take your introverted and highly sensitive girlfriend to a crowded place when your girlfriend is hungry and it's so friggin' hot. That was the first time I snapped at Edward but luckily he wasn't too shocked. We also went for a visit at Judy's place that same night and I found it a little stressful. Apparently I don't take a spontaneous change of plans that well, especially if I'm already in a bad mood. Well, we stayed at Judy's place for less than an hour and then returned to the hotel.

The rest of our holiday in Kisumu was nice. We visited Impala Park, which is an animal sanctuary where there are lions, leopards, baboons, a giraffe, zebras and of course impalas, after which the park was named. To my surprise, the zebras and impalas roamed free in the park. The other animals were in enclosures. Patricia, our guide, told us not to go close to the zebras, as they might kick. Well, I didn’t even want to. However, we got a chance to a pet a live cheetah. I was really hesitant to get into the cheetah cage even though the park employees told us that the cheetahs are tame and friendly. And Alice the cheetah actually was really mellow and purred quietly when we petted her. What a once in a lifetime experience.

Alice the cheetah.

A giraffe.

A zebra.

On Saturday we headed to Edward's home place to meet his family. Edward's parents are deceased but I got to meet his paternal grandmother and maternal grandparents, his big brother and other relatives. Everyone was so friendly and welcoming even though communicating with the grandparents was difficult since they don't speak English. But I got a chance to meet my future husband's family and see how people live in the Kenyan countryside. Though I must admit that I would have a hard time living in such conditions since I'm such a spoiled city girl but I know I will be visiting Edward's home place many times in the future.

During our holiday in Kisumu we also stopped by the market, which we quickly left since I got a bit claustrofobic because the place was so crowded. Since Edward is a quick study, he took me out of there quite quickly, since he saw that I was not comfortable there. He's so considerate. We also went to Masai Market where I finally found some nice souvenirs to take back home. We also visited the Kisumu Museum and took a little boat ride on Lake Victoria. Fortunately, we did not see any hippos (that would have been scary to me) because they come out mostly when it gets dark and we went to the lake during the day. The intense heat was sometimes a bit too much but we did have time just to hang out in our air-conditioned hotel room and just enjoy each other's company.

By Lake Victoria.

Finally, on Tuesday, it was time to say goodbye and that was really hard. It was excruciating and surreal. And leaving Edward behind didn't somehow seem real to me until I arrived in Finland. That's when it really hit me and I was heartbroken.

It felt so weird being back in Finland. Surprisingly I wasn't cold even though it had been 30 degrees in Kisumu and it was like -2 degrees here in Oulu when I arrived. My apartment also seemed to be okay thanks to my friend who had been checking up on it regularly. I slipped back into my daily routines really quickly. Well, it is ridiculously easy to live here in Finland: there's hot and cold water coming from the tap, I have a fridge and a freezer, a stove and an oven, a sauna and I can buy Finnish food from the grocery store. I can use a washing machine (yay, no more washing of clothes with my hands) and I have limitless access to Internet. I really appreciate my life here in Finland in a whole new way after being in Kenya. And of course, it has been lovely to see my friends and family again. I spent 1.5 weeks in Rovaniemi at my parents' house and also my sister's family was there.

Christmas paper star at my parents' window.

Now I'm back in Oulu and tomorrow I will go back to school. It will be good to get my groove back on. Sitting at home just makes me miss Edward like hell and it's totally killing me. I didn't quite realise how hard it is to be in a long-distance relationship. We make Whatsapp calls but the Wi-Fi in Edward's school is so slow sometimes, so the calls get cut off which is really frustrating. In addition, we have no idea when we will see each other again. I will be really busy with my studies until next autumn, so I don't have time to travel to Kenya even if I wanted to. And it is not easy to get a tourist visa for Edward thanks to the strict Finnish authorities.

So I really have to learn how to be patient. And I also have to learn to trust another person and also trust the flow of life. That has never been easy to me. The mind grasps so easily to its own ideas about how things should go. But every time I quieten my mind and listen to my inner guidance, I realise that things will go as they should and everything will be okay. I may not see the big picture and what is best for everyone concerned, so all I can do is trust that everything will work out one way or another. Sometimes it is hard but hopefully everything will be okay in the end.

But this is my final blog post. Some people have asked me to keep blogging and I'm considering it. If I do continue, I will link my new blog here as well. But I will keep this as a student exchange blog. Maybe it will be useful to someone who is going to Kenya as an exchange student or on holiday. My exchange period in Kenya changed my life. I miss the Kenyan sunshine, the friendliness of Kenyans and even their odd customs. I don't regret for a minute that I decided to go there even though at times it was really hard and I wanted come back home. I will always cherish my memories from Kenya.

Maybe I will realise later how much
I have changed in Kenya.

Thank you to all of you who have read my blog and commented. Your support really helped me go on when I was feeling homesick and the culture shock gave me a run for my money.

I wish everyone a happy New Year 2017! Be brave and embrace every moment!