sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Lähtökuopissa


Suuri päivä koittaa jo ylihuomenna. Hui! Hyppään nimittäin ylihuomenna lentokoneeseen ja otan suunnan kohti Keniaa, jossa tarkoitus olisi viettää kolme kuukautta opiskelijavaihdossa. Pelkkä ajatuskin lähestyvästä lähtöpäivästä saa kämmenet hikoamaan ja sydämen tykyttämään. Tuntuu ihan uskomattomalta, että kaiken suunnittelun ja järjestelyjen jälkeen lähtö on todellakin aivan nurkan takana.


Kuva täältä.


Ehkä kerron kuitenkin alkuun hieman itsestäni. Olen kolmekymppinen sairaanhoitajaopiskelija Pohjois-Suomesta ja olen juuri aloittanut kolmannen vuoden opintoni. Tai käytännössä aloitan ne kun aloitan työharjoitteluni Keniassa, sillä kaikki harjoitteluihin liittyvät teoriaopinnot olen suorittanut jo viime keväänä. Nämä kolme viikkoa kesätöiden päättymisen jälkeen olenkin lähinnä hoitanut vaihtoon liittyviä käytännön järjestely. Tämän blogin kautta aion jakaa Afrikan-kuulumisia perheelleni ja ystävilleni sekä niille, jotka muuten sattuvat eksymään blogiini. Ehkä jutuistani voi olla hyötyä myös niille, jotka tulevaisuudessa suunnittelevat vaihtoonlähtöä Keniaan.

Vaihtokohteeni on Kakamega Länsi-Keniassa. Wikipedia kertoo Kakamegan olevan noin 100 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee kolmisenkymmentä kilometria päiväntasaajasta pohjoiseen. Kakamegasta on noin 52 kilometria Kisumuun, joka on Kenian kolmanneksi suurin kaupunki ja jonne myös Nairobin-lentoni saapuu. Ja ilmeisesti joku tulee hakemaan minut Kisumusta ja kuskaa perille Kakamegaan. Majoituksen on järjestänyt paikallinen yhteistyökoulu eli Masinde Muliro University of Science and Technology. Majoitun Kamadep Guest Houseen, jossa ovat kuulemma asustaneet kaikki Kakamegassa olleet suomalaiset vaihtarit.



Tällainen palatsi minua odottaa Kakamegassa.
Kuva täältä.


Suoritan Keniassa lasten ja naisten hoitotyön harjoittelut ja todennäköisesti pääsen harjoittelemaan ainakin synnärille, vastasyntyneiden osastolle ja lasten kirurgiselle osastolle. Mielenkiinnolla odotan, miten kenialainen sairaalakulttuuri eroaa suomalaisesta.

Piikkejä ja paperisotaa


Keniaan ei noin vain lähdetäkään ja vaihto vaatii kiitettävän määrän paperisotaa. Lisäksi Keniaan menijöitä odottaa myös muutaman rokotteen ottaminen - minä selvisin kolmella rokotteella. Päätin ottaa tetanus- eli jäykkäkouristusrokotteen tehosteen, sillä edellisen tehosteen ottamisesta on kahdeksan vuotta, ja jos sattuisin saamaan esim. likaisen haavan Keniassa, tehoste pitäisi ottaa siellä. Lisäksi sain B-hepatiittiroketesarjan viimeisen rokotteen (koulu oli tarjonnut aiemmat kaksi viime lukuvuotena). A-hepatiittirokotuksen olen ottanut jo aiemmin. Keniaan täytyy ottaa myös keltakuumerokote sekä lavantautirokote, jonka sain tablettimuotoisena. Rokotteiden lisäksi minun on syötävä koko matkan ajan myös malarianestolääkettä. Valitsin malarianestolääkkeeksi pahamaineisen Lariamin, sillä tarjolla olleesta kolmesta vaihtoehdosta yksi oli antibiootti (en todellakaan halua syödä antibiootteja ellei ole ihan pakko) ja toinen oli älyttömän kallis, joten jäljelle jäi siis Lariam. 


Lariamin mahdollisia "ihania" sivuvaikutuksia.


Olen nyt ottanut Lariam-tabletin kaksi kertaa (lääke otetaan kerran viikossa) ja toistaiseksi en ole huomannut mitään haittavaikutuksia. Haittavaikutukset voivat tosin ilmetä myöhemminkin, joten ei kai auta muu kuin toivoa parasta.

Paperisodan ja piikkien ottamisen lisäksi olen uusinut passini, ostanut lentoliput, hankkinut viisumin sekä matkustaja- ja matkatavaravakuutuksen, tehnyt matkustusilmoituksen ulkoministeriölle, ostanut uuden matkalaukun ja muuta tarpeellista tavaraa. Vielä on joitakin juttuja hankkimatta, ja minun täytyy varmaan aloitella pakkaaminen jo tänään, jotta ehdin käydä huomenna kaupoilla, jos huomaan tarvitsevani vielä jotakin.

Parhaat vinkit tulevaa seikkailua varten olen saanut viime keväänä Kakamegassa olleelta toiselta vaihtarilta (kiitos Tytti! <3). Hänen mukaansa tulevan majapaikkani vieressä on suuri kauppa, joka muistuttaa täkäläisiä marketteja valikoimaltaan. Muutenkin kaikki paljon matkustelleet tutut ovat kehottaneet ottamaan mukaan mahdollisimman vähän tavaraa. Siihen pyrinkin mutta joudun kuitenkin raahaamaan mukanani aikamoisen arsenaalin kosmetiikkaa, sillä epäilen vahvasti, että Kakamegan kokoisen kaupungin marketista ei löydy luomukosmetiikkatuotteita, joita pääasiassa käytän. Mutta onneksi voin jättää tyhjät putelit sinne, joten paluumatkaa varten laukkuun vapautuu taas tilaa. Kaikenlaisesta karsimisesta huolimatta pahoin pelkään, että matkalaukku tulee painamaan suunnilleen tonnin. Heh.


Luulisi tämän kaverin erottuvan hyvin
matkatavarahihnalta.

Kaikenlaista järjestelemistä vielä riittää mutta enköhän saa tehtyä ainakin kaikki pakolliset jutut ennen lähtöä. Tuntuu uskomattomalta, että lähtö on tosiaan jo ylihuomenna. Veikkaanpa, en jännitykseltä saa nukuttua lähtöä edeltävänä yönä, varsinkin kun lennän jo aamulennolla Helsinkiin. Sieltä matka jatkuu muutaman tunnin odottelun jälkeen Amsterdamin kautta Nairobiin. Viimeisen pätkän lennän Kenya Airwaysin koneella Nairobista Kisumuun, jonne saavun keskiviikkona aamupäivällä. Edessä on siis yli vuorokauden kestävä matkustusmaraton ja täytyy vain toivoa, että kaikki menee hyvin.

Kirjoittelen vielä toisen postauksen siitä, miksi päätin lähteä vaihtoon juuri Keniaan but for now, so long my friends!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti